Kisojen jälkeisiä tunnelmia.... Katsoin just tuossa Minsun ottamien kuvien parhaat palat ja mietin vielä, että missä mennään "kisakartalla". Nyt näyttää siltä, että elokuun puolivälissä on vasta seuraavat koitokset eli aikaa on treenata.
Ja hyvä niin. Laakson papruja kun katsoo, niin isoin kohta, mistä pisteitä täytyy saada nostettua on ehdottomasti temmonvaihtelut ja siirtymiset. Esim. molempien suuntien pohkeenväistöt oli 6:sta, samoin koko käyntiosuus - lukuunottamatta sitä rikkoa, jossa K. Jokela vähän alkoi "tuuppaamaan" Lumppaa liikaa - miks mä en voi tajuta, että juu, sillä on hyvä käynti, vaikkei se tikitä kuin maantiekiitäjä (= Ja tietty se rentous ja takaosantoiminta puhumattakaan kuskin istunnasta. Mutta noi on vaan asioita, joita nyt täytyy alkaa treenaamaan keskittyneemmin.
Pitkän matkanhan mä olen tullut Lumpan kanssa. Moni saattaa ehkä miettiä, että mitä järkeä, mutta kun itse tätä "kisauraamme" mietin, niin näen valtavan edistymisen. Mähän en ole lainkaan kilpailuun suuntautunut ihminen - eli mun kisamotivaationi ei tule siitä, monensiako me ollaan. Se on jotain ihan muuta. Ja toi on ollut ehkä se isoin asia ja oivallus, joka mun on näiden vuosien aikana täytynyt ymmärtää. Nyt mulle noi kisat tuo ihan eri tavalla tavoitetta ratsastajana. En mä kotona jaksais hinkuttaa mitään ulko-ohjan tukea tai alkaa pendattisesti treenaamaan temmonvaihtelua tahdinvaihtelun sijaan, jos mä en kisaisi. Eli mulle noi kisat ovat se paikka, missä mä näen, missä me mennään Lumpan kanssa ratsukkona. Aika masokistinen paikka vaan testata tuota.
Ei mulla ole tarve näyttää, että näitä temppuja me osataan - mulla on ainoa tarve näyttää, että pedanttisen hyvällä perusratsastuksella mä saan Lumpasta sen koko arsenaalin irti - ja siitä pienestä hevosesta tulee se suuri. Sillä mikään ei ole mahtavampi tunne, kun Lumppa on alla ja käyttää koko kroppaansa - mun varsinainen virolainen puuma (=
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti