Jokelan kisat jäivät sitten väliin: nimittäin viime viikon perjantaina, just ennen kisoja, Lumppis köhähteli ihan työskentelyravin eli harjoitusravin aikana. Useinhan se köhii röörit auki ensimmäisten ravien aikana, mutta nyt köhähtely tuli selkeästi rasituksen myötä. Pirteä se oli kuin pikku paviaani, joten mitään kuolemaksi olevaa ei voinut olla kyseessä. Enivei, siitä sitten suosiolla käyntijaksolle - työskentelyä kentällä käynnissä + maastoilua.
Takaisin ihan virallisiin töihin palattii nyt torstaina. Perjantaina kentällä - eilen 1.5 h käyntimaasto - ja tänään taas töitä. Voi vain todeta, että tauko on tehnyt hyvää sekä kuskille että hevoselle! Meillähän on ollut tosi vaikea avioliittovaihe Lumpan kanssa, mutta nyt molempien hermoloman jälkeen melkein itku pääsee, kun meillä sujuu niin hyvin! Mä olen oppinut nyt sen, että sisäpohkeella voi kutitella niin pitkään, että se toimii. Ja että ulko-ohjan pidäte systemaattisesti käytettynä ihan oikeasti "sulkee ulkolavan" ja Lumppa siirtää etuosan sisälle. Samoin keskiravissa ollaan saatu tosi kivoja pätkiä! Ei mitään swungi-kohtauksia, mutta hyvässä tahdissa askeleen pidennys - ja se kun on ollut meille niin vaikeaa! Ihan mielettömän hyvä fiilis.
Eilen maastossa Lumppis kyllä taas yllätti. Koska olin menossa yksin, totesin, että lähdetään Nuppulinnaan eli pitkät pätkät radan viertä. Kerran aiemmin ollaan tuo lenkki tehty. Poikkeuksellisesti tuossa lenkissä ei mennä radan alikulun ali. Nyt Lumppis ei edes yrittäyt sitä - kylmän päättäväisesti se talsi sinne uudelle portille, siitä ohi ja lähdettiin kohti Nuppuliinaa. Se hevonen lukee ajatuksia. Paluumatka tultiin golfkentän metsän kautta: juurakkoa, kivikköä ja kaikkea hankalaa sellainen 10 m matka. Lumppis käveli korvat hörössä, varmoin askelin, kertaakaan kompuroimatta, kertaakaan liukastumatta vapain ohjin tuon pätkän ohi. On tuo käsittämätön eläin! Ja vaikka paluumatkalla tuli yksi hevonen vastaan, Lumppis käveli sen ohi vauhdilla - pysähtymättä - korvat hörössä omaa menoaan... Ei ollut laumavietistä tietoakaan.
Lumi on niin valtavan viisas opettaja. Tänään se toimi hetken aikaa Amandan Ninnin ratsuna. Nuori tyttö oli hymyssä, kun se sai Lumppaa palan matkaa myötäämään ja kun sai jopa laukata. Lumppa ei kertaakaan katsonut maneesin päätyä - se meni kiltisti aivan kuten kertoen, että "mä osaan tän ja näytän sullekin vähän, että mieten tässä voi liikkua...". Ja kun mä kömmin selkään, se sai säpsyt maneesin päässä (=
Kolmen päivän kuluttua Lumi on ollut mun omistuksessa viisi kokonaista vuotta. Ne vuodet ovat olleet täydelliset. Lumi on mun viisas opettaja, sielunkumppan, jonka rajaton viisaus on ihmismielen ulottumattomissa. Siinä se on; rauhallisena ja lempeänä, tässä hetkessä, aivan kuten hiljaisesti hymistellen, kun saa olla täällä mua opettamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti